Vang Vieng

20 kuvaa

Vang Vieng on backpackereiden “must” -kohteita Laosissa ja sellaisena tietenkin valitettavan puhtaaksi biletyskaupungiksi muuttunut. Maisemat kaupungin ulkopuolella ovat kyllä hienoja ja kaikenlaisia aktiviteetteja on kännäämisen lisäksikin tarjolla.

Vang Viengiin tultiin siedettävän, noin kolmen tunnin bussimatkan jälkeen. Hotelleja ja muita majapaikkoja riittää laidasta laitaan, joten emme olleet varanneet mitään etukäteen, vaan valitsimme sitten huoneen halvasta guesthousesta joen rannalta (11 usd jokinäkymällä, omalla kylppärillä ja ilmastoinnilla). Ihan ok oli, hiukan häiritsi tosin vastapäisen rakennustyömaan (aina vaan lisää hotelleja tännekin) melu sekä kylppärissä leijunut lievä oksennuksen haju.

En ollut ottanut ihan todesta lounarin kuvailua, jossa reppumatkaajat istuksivat päivät päästään juottoloissa vahdaten loputtomia Friendsien uusintoja, mutta täytyy myöntää, että tottahan se oli: Friendsit tosiaankin pyörivät kovaäänisesti joka toisessa kuppilassa (onneksi sentään yhdessä näki Simpsoneita Sesongin ulkopuolella oltiin kuitenkin, joten aika hiljaista kapakoissa oli ainakin päiväsaikaan.

Vang Viengissä päivän ohjelma on selvä. Päivä vietetään “tuubailemassa” eli traktorin sisärenkaassa lojuen jokea alavirtaan ajelehtimassa, välillä joenvartta reunustaviin baareihin poiketen tai sitten erilaisissa ulkoilma-aktiviteeteissa (luolien tutkimista, kalliokiipeilyä, kajakointia, raftingiä, maastopyöräilyä) pörräten. Illalla sitten biletetään rankasti, varsinkin kun paikallisesta “viskistä” ,Lao-Laosta, tehdyt drinksut ovat halpoja ja tarjolla on tietysti monenmoista muutakin päänsekoittajaa, happypirtelöä ja mushroomsheikkiä.

Saapumispäivänä emme aktiviteetteihin enää ehtineet, mutta teimme hienon iltapäiväkävelyn läheiselle maaseudulle. Metsien peittämät hiekkakivivuoret, riisipellot, rauhalliset pikku kylät - aivan eri maailmasta kuin keskustan backpacker-teemapuisto. Illalla sitten keskityimmekin biletysosastoon. Keskustassa on joen keskellä pieni saari, johon ovat keskittyneet isoimmat (ja kovaäänisimmät) baarit. Yhdeksän aikoihin Bucket Barissa oli vielä hiljaista (paitsi ei musiikin desibeleitä laskien) ja tsillasimme riippumatoissa katsellen keskellä roihuavaa nuotiota. Jossain vaiheessa väki alkoi lisääntyä ja meno muuttui varsin villiksi, varsinkin rankka ukkossade yllytti yleisön vesisateeseen tanssimaan. Kuten kaikissa saaren paikoissa, täälläkin on tarjolla erityisesti pahamaineisia bucketeja, litran muoviämpäreitä täynnä Lao-Laosta ja lantringeista tehtyjä drinksuja. Cheap ja varsin cheerful. Intouduimme nauttimaan niitä vieläpä muutamankin ja tunnustamme, että viihdyimme hyvin - tämänkaltainen biletys kun on jäänyt matkallamme aika vähäiseksi. Bongasimme myös hauskan ryhmän suomalaisia backpackereitä. (Mainittakoon tässä yhteydessä opettavaisesti, että kaikilla huveilla on tietysti kääntöpuolensa - hotellin kylppärin haju sai selityksensä

Seuraavana aamuna päätimme tehdä asiat helpoiksi ja otimme valmiin kokopäiväretken, johon sisältyi muutama luolakäynti ja sitten sitä kuuluisaa tubingiä. Kas kummaa, sattumalta samassa ryhmässä oli mukana edellisenä yönä tapaamamme viisi suomalaista. Luolille lavataksilla ajeltaessa oli hauska pitkästä aikaa rupatella suomeksi ja kaiken kohteliaan smalltalkin ja matkakertomusten sijasta olikin ihanan kotoisaa keskustella suomalaisille niin tärkeistä aiheista, kuten kännäämisestä ja krapulasta.

Ensin käytiin pienessä Elefanttiluolassa, joka on saanut nimensä ikivanhasta norsua muistuttavasta hiekkakiviveistoksesta tai -muodostelmasta. Luolassa oli myös muutama buddhapatsas sekä erilaisia animistisia veistoshahmoja, joista mukava oppaamme selosti innokkaasti - opimme muun muassa, että puskapissalla käydessä on kohteliasta ensin varoittaa maaäitiä, jotta tämä ehtii alta pois. Luolassa oli myös räjähtämättömän pommin kuoresta tehty, seremonioissa käytettävä ja yllättävän kaunisääninen, kello. Sitä materiaalia riittää Vietnamin sodan jäljiltä tässäkin maassa, amerikkalaisten kylvämien suutareiksi jääneiden pommien raivaamisessa on hommaa vielä vuosikymmeniksi.

Kävelymatkan päässä olevassa Tham Nam -luolassa ei ole veistoksia, mutta luolakompleksi on sinällään näkemisen arvoinen. Luolaston läpi virtaa joki ja kuivana aikana siellä voi kahlata, mutta nyt sadekaudella vesi on sen verran korkealla, että suurimmaksi osaksi istuttiin sisärenkaassa ja vedettiin itseämme köyttä pitkin luolan läpi eteenpäin, paikoin kahlattiin tai ryömittiin kapeammissa paikoissa. Veden pinta oli niin korkealla, että jossain kohdissa tilaa luolan kattoon ei paljon ollut. Jos olisi ollut yksin, kahlaaminen ahtaassa pilkkopimeässä luolassa voimakkaasti virtaavassa vedessä otsalampun valossa olisi voinut olla vähän pelottavaakin, ryhmässä kaikilla oli vain hauskaa.

Lounaan jälkeen muut lähtivät kajakoimaan takaisin kaupunkiin, me taas olimme valinneet tubingin, joten ajoimme lavataksilla noin kolmen kilometrin päähän kaupungista ja hyppäsimme siellä sisärenkaisiin jokeen kellumaan. Näin sadekautenakaan veden virtaus ei ole kovin hurjaa missään kohtaa, joten rauhallisesti vain soljuttiin eteenpäin. Meillä oli aikamoisena luksuksena vielä opas mukana kajakoimassa tavaroidemme kanssa rinnalla, vaikka mistään vaarallisesta ekstreemiurheilusta ei siis todellakaan ollut kysymys. Kyseinen kaveri oli kuitenkin erittäin mukava tapaus, jonka kanssa rupateltiin kaikenlaista, joten emme aivan tunteneet itseämme yliholhotuiksi vanhuksiksi. Joenvartta reunustaa vieri vieressä baareja, joissa on kaikenlaisia vekottimia, kuten liukumäkiä ja köysikeinuja, joilla voi jokeen molskahtaa. Leikkivehkeitä saa käyttää ilmaiseksi, kunhan vain ostaa baarista jotakin, merkiksi asiakkuudesta baarin pitäjä maalaa yhden asiakkaan kynnen kirkkaanvärisellä lakalla. Nyt tuli siis selitys sillekin, miksi niin monella täällä näkemällämme jätkällä oli jokainen kynsi maalattu eri värillä.

Aito backpacker varmaan pysähtyisi joka baariin, mutta meille riitti pari. Ensimmäisessä laskettiin jokeen liukumäellä, jonka päässä oli hyppyri. Pekka varsinkin teki hienon, kunnioitusta herättäneen, ilmalennon. Toisen kerran pysähdyttiin viimeisessä baarissa, jonka omistaja oli oppaamme kavereita. Siellä viivyttiinkin aika pitkään, pelaten biljardia ja hyppelemällä trapetsikeinusta tarzantyyliin veteen. Kävi sikälikin nurinkurisesti, että oppaamme ja paikan isäntä tarjoilivat meille ilmaisia drinkkejä, jotta saivat rauhassa keskittyä biljardipeliinsä. Heiluttelimme siis vain iloisena olutpullojamme ohi kajakoinneille suomalaisille.

Täällä olisi siis paljon kaikenlaista muutakin tekemistä, hienoja luoliakin on useita. Toisaalta itse kaupungin keinotekoista bilehelvettiä kestää juuri tuon päivän tai pari, joten pitemmäksi aikaa emme olisi tänne halunneetkaan jäädä notkumaan. Lounari on kerrankin oikeassa sanoessaan, että Vang Viengiä sekä rakastaa että vihaa.